runot
sanat leijuvat ilmassa vaikuttavat siltä että ne hyväksytään sellaisina kuin ne ovat,
että niihin ei yritetä vaikuttaa että niistä ei ajatella muuta kuin että näin asia nyt on
että niin oltaisiin ajateltu aina
että se on vallitseva ajatus totuus ja lopputulema,
vaikka se olisi vain nopeasti käynyt mielessä ja osa ajatusketjua
liikaa mystiikkaa liikaa rikkomattomia totuuksia,
se ei mielestäni kuvaa todellisuutta
se on kaunista sitä en kiellä tykkään lukea sitä
mutta tahtoisin myös keksiä tavan kuvata muutosta uskottavalla tavalla
seuraava tutkimusretkeni on siis:
ovatko runot tuomittuja
kuvaamaan pysähtyneitä hetkiä,
joita todellisuus ei siis mielestäni ole
eli toisin sanoen pystyykö sanoilla kuvaamaan elämää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti